Kipu ei ole yhtä halukas ottamaan osaa jokapäiväiseen elämääni, enää tänään mutta ei se silti tehnyt lähdes kahden tunnin junaseikkailusta yhtään sen hauskempaa. Miksi paikkaliputon henkilö istuu 7 kertaa kymmenestä juuri allekirjoittaneen paikalla? Onko se joku sääntö, että ihmiset jotka ovat viikon rämpineet flunssan kourissa ja juosseet junaan, joutuvat vielä epämukavaan sosiaaliseen tilanteeseen?? Kun vihdoin olen saanut suuni auki, mitä tapahtuu -paikkavoro siirtyykin vain käytäväpaikalle.

Sama juttu käy muuten myös busseissa, jos olette huomanneet. Menopeli on lähes tyhjä tai ainakin tyhjähkö ja jokaisella penkkirivillä istuu vain yksi immeinen ikkunapaikkaa lämmittämässä, ainakin siihen asti kunnes joku parkkeeraa itsensä suoraan siihen viereen. Kun se ei olisi tarpeeksi vaivaannuttavaa, niin elämä järjestää tilanteen jossa olet ainoa bussissa jonka viereen ei istuta! Ennemmin seistään kuin sillit suolassa siellä keskiväylällä mutta viereen ei istuta.

Tämän päivän kruunasi se, ettei ruokaa enää ollut tarjolla kun tulin kotiin, rakas lemmikkini väänsi jykevät keittiön lattialle ja äitini oli hankkinut omasta mielestään mainion uuden sisustustavaran jonka pelkkä katsominen saa aikaan migreenikohtauksen.

Sanoisin ettei tää voi pahemmaks enää mennä, mutta en usko tämän olleen vielä tässä.